Suomessa uudistetaan lakia yleisistä teistä (1954/243). Nykyisten ohjeiden mukaisesti lainuudistamisprosessiin on sisällyttävä myös osuus kansainvälistä vertailua, johon tällä työllä tähdätään. Tutkimuksen tavoitteena on ollut selvittää kohdemaiden: Ruotsin, Saksan (liittovaltio sekä osavaltioista Schleswig-Holstein) ja Alankomaiden käytäntöä tielainsäädännössä ja erityisesti Suomen lakia yleisistä teistä (1954/243) vastaavissa laeissa sekä peilata niitä Suomen oloihin. Kohdemaiden laeista oli tarkoitus löytää uusia ideoita ja mahdollisuuksia Suomen uudistettavaan yleistielakiin. Tutkimusmenetelmänä on käytetty pääasiassa ajan hengen mukaisesti internettiä. Lakien uusimmat versiot ja suuri osa yleistietoa maiden hallinnosta on peräisin internetsivuilta Lisänä on käytetty perinteistä lähdekirjallisuutta, mm. lakikommentaareja, tutkimuksia sekä asiantuntijahaastatteluja. Yleistielain uudistamiseen liittyvässä keskustelutilaisuudessa Liikenne- ja Viestintäministeriössä tuli esille ajankohtaiset lain ongelmakohdat, joihin tässäkin yhteydessä on pyritty etsimään vastauksia kohdemaiden lainsäädännöistä. Suomessa on perinteisesti tehty oikeusvertailua Ruotsiin olojen samankaltaisuuden vuoksi. Tästä syystä Ruotsin Väglag (1971/948) onkin muodoltaan lähimpänä yleistielakiamme. Saksassa sekä liittovaltion, että osavaltion tielait säätelevät tieinfrastruktuuria, kuten Suomessa ja Ruotsissa, tosin säännökset ovat tarkempia. Alankomaissa lainsäädäntö perustuu puitelakeihin. Käytössä on liikenneväylälaki, joka kuvaa tie-, vesi- ja rautatieväyliä lähinnä suunnitteluprosessin osalta, ei sisällöllisesti. Tutkimuksessa on selvitetty myös yhtenä erityisenä kohtana telekaapeleiden sijoittamista yleisten teiden alueelle ja maksun perimistä niistä kohdemaissa. Telekommunikaatiosta annettujen lakien mukaan yleistä tarvetta hyödyttävien kaapeleiden vetäminen yleisten teiden alueelle on maksutonta. Elinkeinotarkoituksessa sijoitettavat kaapelit luokitellaan Saksassa tien erityiskäytöksi ja siitä peritään maksua. Ruotsissa vastaavassa ...